Kun on jalat (tarkalleen kaksi)

Tässä kirjoituksessa pääsen viimein musiikkiin – mutta vielä hetkinen. Alan hieman kauempaa, jaloista.

Kielen tarkastelijana olen kiinnostunut kielen sanojen ja rakenteiden motivaatiosta. Termi merkitsee suurin piirtein sattumanvaraisuuden vastakohtaa. (Kielen yhtenä tunnuspiirteenä pidetään sattumanvaraisuutta muodon ja merkityksen välillä; mikään ei siis pakota esimerkiksi merkitystä ’koira’ liittoutumaan äänneasuun k-o-i-r-a.) Motivaatio on terminä vankasti sukua motiiville, jonka kaikki tunnemme esimerkiksi television dekkarisarjoista. Motiivihan on se vaikutin tai sielullinen syy, joka löytyy esimerkiksi murhan taustalta. Murhaajalla täytyy olla motiivi, peruste toiminnalleen. Monesti myös kielellä on syy olla sellainen kuin se on, ja toisaalta ihmisillä on tietty syy suosia toisia rakenteita ja luoda kieltä sellaiseksi kuin se on. Heillä on motiivi.

Kielen motivaatio ja motivoituminen on siis sekin eräänlaisen syyllisen etsimistä. Kysytään, miksi ja miten kieli on sellaista kuin se on. Kuka sen teki? Miksi? Olen erityisen kiinnostunut kehollisesta motivaatiosta. Kehollisessa motivaatiossa on kyse siitä, että ihmisolento on tietynlainen – tietyllä tavalla aistiva ja tunteva, pystyssä kävelevä, tietynlaisessa fysikaalisessa todellisuudessa elävä, sosiaalinen –, ja se näkyy eräissä kielen elementeissä.

Ja nyt niihin jalkoihin. Kielen ja musiikin synnystä kiinnostunut paleoantropologi Steven Mithen kuvaa teoriaa, että syy ihmisen aivojen koon suureen kasvuun lajikehityksen aikana ei ollutkaan ensi sijassa kielen kehittyminen vaan se yksinkertainen tosiasia, että ihmislajin esi-isä siirtyi savannille tullessaan liikkumaan kahdella jalalla (hienona terminä bipedalismi), tuossa pyöreästi kaksi miljoonaa vuotta sitten.

Katsokaas kun kahdella jalalla käveleminen on sensomotorisesti ja rytmityksen puolesta niin hankalaa, että siihen tarvitaan aivoilta ytyä; on voitava hallita kahden jalan tasapaino, on voitava rytmittää kahden jalan liike juoksuaskeliin ja kehon ja käsien nyt irrallinen huitominen samanaikaisiin juoksua tukeviin liikkeisiin ja lopulta vieläpä kehon ja käsien itsenäisiin, jalkojen liikkeistä riippumattomiin liikkeisiin. Tähän tarvittiin aivokapasiteettia, ei niinkään kieleen tai sen sisareen, musiikkiin. Tarvittiin rytmi. Mithenin mukaan kävelyn ja juoksemisen vaatima rytmisyys periytyi sittemmin musiikkiin ja kieleen. (Kyky matkia tasaista sykettä ja tuottaa sitä esimerkiksi taputtamalla on, erikoista kyllä, ihmislajille ominainen.)

Mitä muuta rytmi sitten aiheutti? Se aiheutti esimerkiksi käsityksen ajankulusta ja jatkuvuudesta. Musiikin evoluutiota pohtiva Timo Leisiö arvelee, että kun muinainen alkuihminen kuunteli kivikirveen naputtelua sitä työstäessään ja työ edistyi, alkoi aikakin jaksottua mitattaviksi yksiköiksi; todisteena oli ääni (tätä tematiikkaa olen käsitellyt muualla). Kun ihminen kuunteli jalkojensa töminää maata vasten ja matka taittui, hän kenties ymmärsi myös kuljetun matkan ja ajan suhteen. Jalkojen ääni jakautui kahden yksiköihin – koska jalkoja on kaksi.

Kun tehtävää työtä edelleen rytmitetään tai liikkumisen tapaa matkitaan, se tapahtuu kahden yksiköissä. Työtä jaksottava loru tai laulu on kaksijakoinen. Olen kiinnostunut niin kutsutuista laulu-, leikki- ja rallattelusanoista, sellaisista kuin tiu tau tilhi, aa aa allinlasta, joulu tulee jouker kouker, halitulijallaa tämä poika rallaa. Näissä sanoissa on erityistä se, että ne ovat niin vahvasti musiikillisia – ne ovat oikeastaan olemassa rytmin ja sointivärin vuoksi. Niillä ja niihin liittyvillä eleillä rytmitetään liikettä, leikkiä ja töitä, esimerkiksi lauletaan joulu tulee jonkkis konkkis, kun jauhetaan. Kun on kaksi jalkaa ja kaksi kättä, rytmitetään nimenomaan kaksoissanoilla.

 

 

Lähteet:

Steven Mithen (2006): The singing Neanderthals: The origins of music, language, mind and body. Cambridge, Massachusetts: Harvard University Press. Erityisesti s. 139–159 ja siinä mainitut lähteet.

Timo Leisiö (2010): Musiikin yhdeksän evoluutiota. –  Tieteessä tapahtuu 28 s. 3–15.

Advertisements

Tietoja Anni Jääskeläinen

Kirjoittaja on kiinnostunut kielestä ja musiikista ja kielen ja musiikin mahdollisesta suhteesta (muna ja kana, tiedättehän) ja käyttää blogia areenana pohdiskeluihinsa. Kirjoittaja saattaa tehdä myös syrjähdyksiä muihin aiheisiin, kuten kissoihin ja tursaisiin.
Kategoria(t): kieli, musiikki Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Kun on jalat (tarkalleen kaksi)

  1. Aallolta Ancylusjärven sanoo:

    Millaisen tilan tursas saa lajiutumisessa ja kulttuurimme kehityksessä?
    Kiiriikö siin’ saurioiden kuoro? Kipusiko pulkkaan pehmeitä elementtejä?

  2. Parahin nimim. Aallolta Ancylusjärven, olen ehdottomasti samaa mieltä! (Mitä mieltä nyt sitten olemmekaan.) Toivon, että perehdytte uusimpaan artikkeliini ”Lajien välisestä kohtaamisesta” ja että se kenties hieman vastaa näihin kysymyksiin! (Jään miettimään tuota saurio-asiaa, mutta äkkipäätään vastaisin ”ei”.)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s