Chopin ja Sadepisaran arvoitus

Tiesittekö muuten, että kun puolalais-ranskalaisen säveltäjä Frédéric Chopinin elämästä tehtiin vuonna 1991 elokuva Impromptu – Rakkauden sävel, Chopinia esitti nuorehko Hugh Grant? Tämä kysymyksiä herättävä roolivalinta ei kuitenkaan ole tämänkertaisen, melko pitkän kirjoitukseni aiheena.

Tämän kirjoituksen innoituksena on kaksi muuta ajankohtaista asiaa: Ensinnäkin olen lueskellut Deryck Cooken klassikkokirjaa The Language of Music vuodelta 1959, jossa Cooke analysoi länsimaisen taidemusiikin ”kieltä” eli oikeammin sitä, minkä melko konventionaalisten keinojen avulla tonaalisessa musiikissa ilmaistaan musiikin merkityssisältöjä, siis käytännössä tunteita. Toisaalta olen soitellut lempisäveltäjäni Chopinin preludia Des-duuri, opus 28 nro 15. Molemmista, sekä Cooken kirjasta että Chopinin Preludeista, olisi paljon sanottavaa (ja Chopinista!). Otan kuitenkin käsiteltäväkseni vain yhden langan vyyhdestä, nimittäin Des-duuri-preludin ja sen merkillisen identiteetin, johon kietoutuu mystinen tarina. Otsikoin tämä jutun salapoliisiromaanin hengessä ”Chopin ja Sadepisaran arvoitus”.

Chopinin Preludit opus 28 on itsessäänkin kiinnostava teos, jota omana aikanaan ei ensin ymmärretty. Chopinin Préludes eli opus 28 koostuu 24 preludista 24 eri sävellajissa. Yhtenä Chopinin innoittajana olivat tietenkin J. S. Bachin kaksi Das Wohltemperierte Klavier -kirjaa, jotka koostuvat molemmat 24 preludista ja fuugasta 12:ssa duuri- ja mollisävellajissa. Bachin preludien ja fuugien ideana on, että kukin preludi toimii – nimensä mukaisesti – alkusoittona omalle fuugalleen. (Idea taas siihen, miksi Bach halusi tehdä sarjat preludeja ja fuugia, oli uusi ja erinomainen virityssysteemi, joka mahdollisti klaveerin virittämisen siten, että periaatteessa mikä vain sävellaji toimi eivätkä sävellajit huonontuneet etumerkkien lisääntyessä, kuten aikaisemmin. Viritys ei kuitenkaan ollut sama, jota käytetään tänä päivänä – näin uskotaan. Alkujaan Bachin preludeissa ja fuugissa on ollut enemmän jännitystä vireen vaikutuksesta.)

Kun Chopinin pikku preludit vuonna 1839 julkaistiin, ne herättivät  hämmennystä. Ensinnäkään ne eivät olleet nimestään huolimatta alkusoittoja millekään, vaan itsenäisiä pieniä kappaleita. Soittotekniseltä vaikeusasteeltaankin ne vaihtelevat huomattavasti: muutamat ovat varsin helppoja, mutta joukossa on toisaalta myös vaikeasoittoisia kappaleita. Kappaleiksi monet preludeista olivat jopa hämmästyttävän pieniä, yhden tai kahden sivun aiheita, jotka kuvasivat lähinnä jotakin omaa tunnelmaansa. Moni arvioija piti niitä huonoina tai ainakin keskeneräisinä: preludeissa saattoi olla hieno melodian idea, mutta asia jätettiin kesken eikä siitä tehtykään mitään kunnollista, niin kuin Chopin oli tehnyt esimerkiksi etydeissään tai massiivisemmissa balladeissaan. Arvioijien mukaan preludeista olisikin pitänyt tehdä jotakin kunnollista, jotain isompaa ja ”oikeaa”.

En voisi olla enemmän eri mieltä. Chopinin preludit ovat upeita juuri siksi, että ne ovat pieniä. Ne ovat yksi Chopinin parhaista teoksista. Kukin preludeista tavoittaa oman uniikin tunnelmansa, jota se kuvaa omalla tavallaan. (Sehän, sivumennen, on Cooken mukaan musiikin idea.) Ja jos kuvattava on pieni, vain häivähdys, sitä on turha paisutella. Chopinin pienet preludit ovat hämmästyttävä kokoelma 24 eri tunnelmasta ja sävystä – mitä ne kuvaavat, on tietenkin kuulijan päätettävissä. Soittaja voi nostaa niistä esille monenlaisia asioita.

Siirrymmekin nyt luvattuun Sadepisaran arvoitukseen. Koska Chopinin preludit ovat niin erilaisia ja sävyiltään puhuttelevia, niille on annettu liikanimiä, joilla on koetettu kuvata kappaleiden sisintä. Tunnetuimmat liikanimet on antanut säveltäjä-pianisti Hans von Bülow. von Bülowin nimien joukossa ovat muun muassa Kaksintaistelu (gis-molli), Yöperhonen (cis-molli, joka todella kuulostaa yöperhoselta lampussa), Myrsky (huikea d-molli), Itsemurha (f-molli, nimestään huolimatta ei erityisen vaikea), Tukahtuminen (tunnettu ja hieno e-molli), Aavistus kuolemasta (a-molli – tämä on se, jonka äärellä pianistiäiti rääkkää tytärtään Bergmanin Syyssonaatissa) ja kenties kuuluisin kaikista Sadepisara, Des-duuri.

Muut von Bülowin nimet ovat itse keksittyjä ja hyvin subjektiivisia, mutta Sadepisara-preludiin liittyy tositarina. Tiedetään, että suurin osa Chopinin opuksen 28 preludeista on sävelletty Mallorcalla, jonne sairasteleva Chopin oli vetäytynyt talvehtimaan (loma oli terveydellisesti epäonnistunut, sillä Chopin sairastui entistä pahemmin). Chopinin tyttöystävä (tai jokin sentapainen), George Sand, on kuvannut muistelmissaan kohtausta, joka sattui tuon Mallorcan-matkan aikana. George Sand oli ollut myrskyssä kävelyllä ja tuli kotiin löytääkseen Chopinin pianon äärestä kirjaimellisesti kauhusta jäykkänä – Chopin oli saanut jotakin, jota nykyisin kuvattaisiin paniikkikohtaukseksi. Chopin oli tuntenut makaavansa jäätyneen järven pohjalla, kykenemättä liikkumaan, jäätyneiden sadepisaroiden lyödessä järven pintaan. Chopin oli täysin alkukantaisen kauhun vallassa eikä juuri tointunut, vaikka George Sand koetti selittää, että Chopin oli kuullut vain sadepisaroiden iskevän kattoon.

Tarina kertoo, että tämän kokemuksen innoittamana Chopin sävelsi yhden preludeistaan. Mutta minkä niistä? On oletettu, että se olisi nimenomaan Des-duuri-preludi, joka edelleen tunnetaan nimellä Sadepisara.

Tämä on kuitenkin mahdotonta. Preludin tunnelma on väärä. Des-duuri-preludi ei yksinkertaisesti voi kuvata tuota Chopinin tuntemaa paniikkireaktiota, sillä se on tunnelmaltaan ihastuttava. Preludi on hieman alakuloinen ja surumielinen mutta kuitenkin nostalginen, kuin kupillinen teetä kasteisessa puutarhassa. Vaikka ilmassa on viileyttä ja haikeutta, tunnelma lupaa hyvää. Preludin synkeä keskiosa (tietenkin sellainen on oltava, onhan kyseessä Chopin) on kuin pakkoajatus – ajatus, joka ei suostu lähtemään ja joka ahdistaa – , mutta se antaa jälleen tilaan nostalgisen ihastuttavalla, hieman ailahtelevalle teemalle. Des-duuri-preludi on kaunis. Se ei voi olla Chopinin kauhukokemus. Synkkä keskiosa on myös tunnelmaltaan vääränlainen: eteenpäin vetävä, kehittyvä. Tässä preludissa tapahtuu aivan liikaa kehitystä, jotta se voisi olla Chopinin kauhukuvaa esittävä. Kukaan ei makaa liikuntakyvyttömänä.

(Tässä linkki erinomaiseen esitykseen: http://www.youtube.com/watch?v=tYinMLiPQC8)

Chopin on säveltäjänä erittäin tunteenomainen – Chopin kuvaa melodioillaan tunteita ja sanattomia ajatuksia. Monia Chopinin ideoita voitaisiin hyvin kuvata psykologisella nimityksellä idée fixe, pakkoajatus. Pakkoajatukset toistuvat Chopinin musiikissa esimerkiksi periksiantamattomana taustakuviona tai itsepintaisina melodioina; monissa Chopinin sävellyksissä on piirteitä ajatuksista, jotka eivät suostu poistumaan vaan toistuvat uudelleen ja uudelleen vähän muunnellussa muodossa. Onkin ajateltu, että Des-duuri-preludissa koko kappaleen toistuva, lähes takova as- tai gis-sävel (sävellaji vaihtuu enharmonisesti) ”esittäisi” noita sadepisaroita, jotka takovat jäätyneen järven pintaan. Tämä on totta, mutta ei riitä siihen, että Des-duuri-preludia voisi mitenkään pitää Tuona Sadepisarana.

Itse asiassa opuksen 28 preludeissa on monia, joissa on samankaltainen, toistuva sävel tai sointu. Tukahtuneen surevassa e-molli-preludissa on toistuva, hitaasti muuntuva vasemman käden sointu, joka voisi kuvata staattista sadetta. Jopa ahdistuneessa a-molli-preludissa on samankaltaista toistoa. Mutta arvaukseni on, että oikea Sadepisara on h-molli-preludi. H-molli-preludille Hans von Bülow on antanut liikanimen Kumajava kello, ja siinä toistuvan, staattisen oikeankäden sävelen voisi tosiaan kuulla jostakin kaukaisuudesta kumuavana, vaimeana, surullisena kirkonkellon soittona. Paremminkin sen voisi kuitenkin kuulla jäätyneen järven pintaan hakkaavana sateena – tai vieläpä oikeammin sen ihmisen sydämen sykkeenä, joka on uponnut jäätyneen järven pohjaan eikä kykene liikkumaan, niin kuin minä sen kuulen. H-molli-preludin tunnelma on nimittäin oikea Chopinin kauhukokemukselle: staattinen, pysähtynyt, halvaantunut. Ja jos kuuntelette oikein tarkasti, lopussa sydän pysähtyy.

(Ja tässä oikea Sadepisara eli preludi h-molli, tosin soittaisin sen hitaammin: http://www.youtube.com/watch?v=axf9J8GI2W8)

Mainokset

Tietoja Anni Jääskeläinen

Kirjoittaja on kiinnostunut kielestä ja musiikista ja kielen ja musiikin mahdollisesta suhteesta (muna ja kana, tiedättehän) ja käyttää blogia areenana pohdiskeluihinsa. Kirjoittaja saattaa tehdä myös syrjähdyksiä muihin aiheisiin, kuten kissoihin ja tursaisiin.
Kategoria(t): klassinen musiikki, musiikki Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

7 vastausta artikkeliin: Chopin ja Sadepisaran arvoitus

  1. Kukkaro sanoo:

    juuri näin, Des-preludi on kaukana kauhusta, se tuo mieleen pikemminkin kesäiset sadepäivän sisäleikit. vasemman käden as ja b pompahtelevat kujeilevasti ikkunaruutuun läpi koko biisin perusteeman.

    h preludi on kieltämättä lohduton yksinäisyydessään. sade naulaa ja huuhtelee, ei pompi.
    e preludissa sataa kaatamalla, siinä ryvetään ehkä jopa itsesäälissä. a taas, kuten sanoit, on liian synkän tunteikas, pahaenteinen.

    näistä vaihtoehdoista arvoituksen vastaus on pakko olla juuri mainitsemasi h. tosin en tunne kaikkia 24:ää, löytyiskö molleista vielä joku kandidaatti? ja pisarapreludi-nimen säilyttäisin silti ehdottomasti Dessillä!

    • Luulen kyllä, että vaihtoehdot ovat nuo, jos täytyy etsiä hiljaisen painostavaa tunnelmaa… Preludeissa on montakin synkkää tai ahdistunutta, mutta moni on samaan aikaan aivan liian kiihkeä ollakseen Se Oikea Sadepisara (toki Sadepisara-nimi voi edelleen pysyä Des-duurilla, vaikka se ei olekaan SE Sadepisara). Fis-molli on selkeästi paniikkihäiriöinen, mutta enemmänkin levoton ja ylikiihtynyt, ei lamaantunut (tempomerkintä on kuvaavasti molto agitato). Ja gis-molli menee samoin vähän ylikierroksilla pakkoajatuksineen, se on kenties myös enemmänkin lievästi väkivaltainen.

      • Kukkaro sanoo:

        pakkoajatukset ja paniikkihäiriö alkoi heti kiinnostaa – minkä vaikeustason kappaleita nuo fis-ja gis-molli on?

  2. Fis-molli on tosi hieno, mutta sanoisin että mulle liian vaikea (karmea oikean käden kuvio, jonka selvittelemiseen menisi todella kauan), gis-molli olisi mulle mahdollinen (toki vaatii harjoittelua), joten sanoisin että sä selviät siitä kyllä. Gis-molli on tosi mukaansatempaava, jännite on hurja. Näitä soitetaan tosi eri tavoin, tempot vaihtelee ja joillakuilla on ehkä jo vähän liialliset rubatot.
    Täs on fis-molli (suht hidas ja aika rubato versio): http://www.youtube.com/watch?v=pYAvlxfeER0
    Ja täs gis-molli: http://www.youtube.com/watch?v=1ux3t8OZYHY

  3. Kukkaro sanoo:

    kiitti, on kyllä vaikeita, iso I eli D ei riitä. gis-mollissa on kunnon venäläis/slaavilaissaundi, muistuttaa jostain syystä rahmaninovin g-mollipreludista! fis pulppuilee kyllä aivan romantiikan ytimessä.

  4. Kukkaro sanoo:

    Riehaannuin vielä sen verran, että tässä on muuten kaikkien Chopinin opus 28:n preludien vaikeustasot! Sieltä vain poimimaan sopiva: Ikävä kyllä noi fis ja gis kummatkin on A-vaikeustasoa
    Preludit Op. 28

    n:o 1 C 3 13 Fis 3
    2 a 4 14 es 3
    3 G 2 15 Des 3
    4 e 5 16 b 1
    5 D 2 17 As 3
    6 h 5 18 F 2
    7 A 5 19 Es 1
    8 Fis 1 20 c 5
    9 E 3 21 B 3
    10 cis 2 22 g 2
    11 H 3 23 F 2
    12 gis 1 24 d 1

    • Kiinnostavaa! Mutta ei noita vaikeustasoja pidä ottaa niin vakavasti, ne on suuntaa antavia. Väittäisin, että gis-molli ei ole niin niin paha – sitä paitsi sähän olet aina soittanut todella vaikeita biisejä. Eri biisit on eri tavalla vaikeita eri ihmisille… Mutta joka tapauksessa Preludeissa on monta ihan mahdollista. (Mulla on ikuisuusprojektina d-molli, jota harjoittelen todella pikku hiljaa – se on kyllä paha.)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s