Hevosen nimi oli Himmerhirst

Ovela otsikko, eikö? Varmasti sain mielenkiintonne heräämään. Kerron kohtaa lisää hevosesta nimeltä Himmerhirst. Tänään en vielä mene lupaamaani juttuun kielen ja sanojen tyyliarvosta (osa 3) vaan pysyn kansanperinteessä. Tämä johtuu siitä, että edelleen olen tutkaillut pikkusanoja, kuten laulu-, leikki- ja rallattelusanoja viimekertaisten interjektioiden lisäksi. Tällä kertaa kaksi asiaa: lätinää loruista ja kouhkaamista kanteleesta ja kanteleensoittajista. Pääsemme siis myös musiikkiin.

Ensin lätinää loruista. Olen ihan onnessani lukenut lastenloruja, näkökulmana tietysti mainitsemani laulu-, leikki- ja rallattelusanat ja niiden joukossa erityisesti tällä kertaa eläimille osoitetut leikkisanat ja kaikki niihin liittyvä. (Sivumennen, 16-kielinen kanteleeni sijaitsee työpöydän sivussa, ja koko ajan syyhyttää ruveta soittelemaan lorukirjan lauluja – osassa on myös sävel mukana. Mutta teen sen vasta myöhemmin.)

Ongelmana on se, että eläydyn koko ajan loruihin vähän liikaa. Lapsille ja lapsenmielisille, tiedättehän. Otetaan kaksi esimerkkiä: hiiriloru ja Tiuvouvou. Hiiriloru (oikeastaan laulu – nappaan kohta sen kanteleen) alkaa näin:

Hiiri juoksi hipsutteli, meren rantaa rapsutteli, pieni kelkkanen perässä, pieni kirves kelkkasessa.

En voi sille mitään, mutta selkeästi kuulen ja näen, miten hiiri juosta hipsuttelee kelkkasineen, ja näenpä jopa sen pienen kirveen kelkkasessa. Kaikki on pientä, hiiren kokoa. Tämä olisi upea aloitus romaanille – mitä sillä kirveellä tehdään?

Sitten se toinen, Tiuvouvou (jota opiskelutoverini Salla muistettavasti lauloi aikoinaan). Katsokaas, kun Tiuvouvou on muna; laulun puhuja saa sen palkkioksi palveltuaan ”vuotensa täyteen”. Muina palkkiona puhuja saa lisää eläimiä, joista todetaan:

Hevosen nimi oli himmerhirst, lehmän nimi oli ammumuu, pässin nimi oli päkäkää, koiran nimi oli hiuhau, kissan nimi oli kimmernau, kukon nimi oli kuukernuppi, kanan nimi oli kaakernuppi, munan nimi oli tiuvouvou.

Tämä on kerta kaikkiaan kiehtovaa, nimittäin se, miten eläimet on nimetty. Jotenkin tässä päästään lähelle tosinimeä, sellaista nimeä, joka kammitsoi olennon ytimen ja jonka avulla sitä voidaan myös esimerkiksi hallita. Miten tosinimi sitten annetaan? Näiden nimien motivaatio on kiinnostava. Päällimmäisenä siinä näkyy ääntelyn matkimista – kuten eläinten nimissä ja kutsuissa yleensäkin. Esimerkiksi hiuhau ja ammumuu ovat lähes puhdasta ääntelyn matkimista. Rytmin ja sananhahmon ansiosta kissa on saanut jonkin verran komeamman nimen kimmernau (ääntely on vasta lopussa) ja hevonen jopa sitäkin komeamman nimen himmerhirst, jossa siinäkin ääntely, hirnuminen, kajastelee. Kukko sanoo jotakin kuu-alkuista, kana kaakattaa. Mutta muna – jonka ei luulisi ääntelevän – vasta onkin kiintoisa. Sen alussa on munien mittayksikkö, tiu, ja vouvou on puolestaan kyllä selvästi onomatopoeettista ainesta, liekö sitten pyörimisen ääni, vonkumista. (Tämä on pelkkää spekulaatiota, rakkaat lukijani, jota en ole miettinyt yhtään tämän pitemmälle.)

Sitten siihen kanteleeseen tai kanteloon. (SUURI soitininnovaatio, rakkaat lukijani, jos ette ole kuulleet, on loppuvuodesta ”sopivasti joulumarkkinoille” lanseerattu Koistisen Angry birds -kantelo eri väreissä. Todellakin kantelo, silleen Aleksis Kiven ja muiden kansallisromanttisessa hengessä, erotukseksi vain tavallisesta kanteleesta.)

Katsokaas kun uusi idolini on kanteleensoittaja ja kanteleenrakentaja Antero Vornanen, joka vaikutti 1930-luvulla. Olen kuunnellut Anteron soittoa kantelelevyllä (tällä, nimittäin, https://kirjat.finlit.fi/index.php?showitem=1787). Anteron kanteleen ääni on poikkeuksellisen kaunis, liekö soitin hänen itse rakentamansa, ja kappaleet täysin hypnoottisia.

Sitä paitsi Anterolla oli tukka hyvin. Katsokaa itse esimerkiksi levyn lehdykän tai SKS:n suurkirjan Kantele kuvista. Antero soittaa ihmeellisesti ja on itse asiassa varsin komea. (Katsokaa itse, en rupea kuvailemaan – tyyli aika selkeä, tiedättehän.)

Mainokset

Tietoja Anni Jääskeläinen

Kirjoittaja on kiinnostunut kielestä ja musiikista ja kielen ja musiikin mahdollisesta suhteesta (muna ja kana, tiedättehän) ja käyttää blogia areenana pohdiskeluihinsa. Kirjoittaja saattaa tehdä myös syrjähdyksiä muihin aiheisiin, kuten kissoihin ja tursaisiin.
Kategoria(t): kieli, musiikki Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta artikkeliin: Hevosen nimi oli Himmerhirst

  1. Jos jäitte todella ihmettelemään, mitä se hiiri tekee sillä kirveellä, niin kerrottava se on, hän on menossa ”kaskea karsimahan”. ”A jos puu kaatuu päälle? Mie juoksen juuren alle.” Lorussa esiintyy myös lempi-pikkusanani a, josta täytyy kirjoittaa toisen kerran.

  2. … ja jos nyt pientä vihjettä Vornasen hius- ym. tyylistä (komeus erikseen) pitää antaa niin sellaista saa ehkä tästä artikkelista:
    http://www.hs.fi/kulttuuri/a1392367168077

  3. Kari Alanne sanoo:

    Kimmernau ja Himmerhirst tuovat mieleen saksalaisten kyläyhteisöjen nimiä. Palkan maksaminen munissa taas saattelee ajatukset entiseen Neuvostoliittoon, jossa tämänkaltaista taloudenpitoa on tunnetusti harrastettu myöhempinäkin aikoina.

    Nimistön ohella myös itse tarina kiehtoo mieltä. Loru ei muuten kerro, mitä palvelija teki talonpojalta palkaksi saamallaan Tiuvouvou-munalla. Menikö hän kotiinsa ja valmisti siitä ruokaa? (Luultavasti näin tapahtui, koska loru jatkuu niinkuin se jatkuu). Tiuvouvou-nimi antaa joka tapauksessa aihetta ajatella, että palkkioksi saatu muna on ollut raaka. (Keitetyn munan tapauksessa nimi saattaisi kuulua vaikka näin: Tivitivitivitivitiuvouvouvouvou.) Viisas palvelija olisi vienyt palkaksi tarjotun munan ulos ja tarkastellut sitä auringonvaloa vasten. Tarkkasilmäisenä hän olisi saattanut havaita, onko muna hedelmöittynyt, vai ei. Ehkä hän olisi voinut pyytää talonpojalta mahdollisuutta valita itselleen palkkiomunan ja ottaa hedelmöittyneen yksilön, jossa näkyy valoa vasten veritäplä. Kenties hän olisi peräti neuvotellut jatkosopimuksesta sillä ehdolla, että talonpoika antaisi kanansa hautoa munan, että siitä myöhemmin kuoriutuisi kananpoika. Tarinasta olisi tullut koko lailla erilainen. Saihan palvelija näinkin kelpo pesämunan itselleen, mutta muunnellussa tarinassa hänestä olisi voinut tulla maankuulu kanafarmari.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s