Kansallisen koodinvaihdon erikoisuuksia

Mietin tässä kirjoituksessa koodinvaihtoa. Ei, koodinvaihto ei ole sitä, kun jossain vakoojaleffassa muistitikku vaihtaa omistajaa. Kysymys ei ollut tästä koodinvaihdosta myöskään silloin, kun vuoden 1997 Pyhimys-elokuvassa iskettiin näpit kylmäfuusion kaavaan, jota Elisabeth Shuen esittämä höperö ydinfyysikkoblondi jemmasi – kaikista paikoista – alusvaatetuksessaan. (”Hih, mulla on tässä tää ydinfuusion kaava, jonka mä olen keksinyt, ja mä säilytän sitä täällä mun rintsikoissa!”)

Ei, koodinvaihdolla tarkoitetaan sitä ilmiötä, kun puheessa (ja miksei kirjoituksessakin) puhuja kesken kaiken vaihtaa kieltä, murretta tai tyyliä. Varsinkin jos paikalla on useammankielisiä puhujia, sitä sattuu tuon tuosta. Ilmiö on kielentutkimuksessa oikein suosittu tutkimuskohde.

Itse olen tarkkaillut koodinvaihtoa Helsinki–Karjaa-junassa ja esimerkiksi Helsingin raitiovaunuissa. Suomenruotsalaisten koodinvaihto on hämmästyttävintä kaikista – se, mitkä sanat tai ilmaukset tupsahtavat suomeksi ruotsin sekaan, on täysin ennustamatonta ja melkeinpä järjenvastaista. Kun ne eivät ole mitään idiomaattisia ilmauksia vaan – omituisia. Varsinkin nuoret suomenruotsalaiset heittävät ruotsinsa joukkoon aivan käsittämättömiä suomenkielisiä fraaseja. Mikä parasta, yleensä ne tulevat vieläpä täysin oikein suomeksi taivutettuina, partitiivit paikallaan ja kaikki. (Suomalaisnuorilta ei tupsahtele ruotsiksi oikein mitään, englanniksi kyllä sitäkin enemmän.)

Pari kuulemaani esimerkkiä viime junamatkalta: Kaksi nuorta ruotsinkielistä tyttöä helmikorvakoruissa keskustelee. En tiedä mistä. Toinen arvioi arviointisävyyn (hienosti sanoen esittää evaluoinnin): ”De va liksom… nuoruuden viattomuutta.” Nuoruuden viattomuutta tulee painokkaasti, merkittävästi. Nuoruuden viattomuus on kyllä käsite, mutta kai se nyt on olemassa ruotsiksikin? Taaemmalla penkillä kaksi hieman vanhempaa naisihmistä keskustelee, toinen kertoo pitempää juttua. Mukana on runsaasti fraaseja suomeksi, muun muassa espanjan alkeet ja EU-parlamentti.

Käsittämättömin kaikista: Kaksi nuorta koululaispoikaa juttelee ratikassa. Ruotsinkielisen selostuksen sekaan ilmestyy taas ihailevan kummasteleva evaluointi suomeksi, keskelle lauserakennetta: joku, jota kuvaillaan, oli ”ihme kaappi jätkä”. (Kaappi merkityksessä ’skrode’, ’voimakas, harteva, bodattu’.) Fraasi on selvästi kokonaisuus, sanat kuuluvat yhteen, minkä paljastaa prosodia (eli se, miten se sanotaan). Olen lyöty ällikällä. Tämä kai ei ole mikään valmis fraasi, joka voitaisiin napsaista suomi-hyllyltä tuosta vaan. Ei ole ainakaan omassa leksikossani, eikä missään tuntemassani, ja olen sentään asiantuntija. (En ihme kaappi jätkien, mutta kielen.) Vai onko se suora lainaus joltakulta? Mietin koko lopun ratikkamatkan, kuuluuko leksikaalinen yksikkö ihme kaappi jätkä heidän aktiiviseen suomen kielen valikkoonsa. Ja pitäisikö sen kuulua minun? Mitä olen missannut?

Yksi syy vieraskielisen ilmauksen käyttämiseen on, että omankielinen ei muistu mieleen tai sellaista ei ole. Itselleni käy niin, kun yritän puhua snowdropseista. Puheen tuoksinassa en millään muista, että ne ovat (kai) suomeksi ”lumikelloja”. (Vai ovatko? Hetkinen, nyt en ole ihan varma.) Suomenkielinen nimi on jotenkin niin väärä. (Kun ne eivät ole kellokukkia, Campanulia, siis)

Jos taas ei oikein osata kaikkia sanoja, tapahtuu silloinkin koodinvaihtoja. Ystäväni suomalais-englanninkieliset lapset pyytävät (tai pyysivät pienempinä) asiallisesti taivutettuina milkkiä ja džuussia.

Voidaan ajatella, että yksi syy koodinvaihtoon on se, että käytettävä ilmaus on kuultu jossain yhteydessä tai referoitavassa repliikissä toisella kielellä, jolloin sitä lainattaessa se esitetään alkuperäisessä asussaan; se on siis kaikua aikaisemmasta, toisenkielisestä esiintymisestään. Karjaan-junan naisten espanjan alkeet ja EU-parlamentti olivat selvästi tätä perua, mahdollisesti myös käsite nuoruuden viattomuutta, vaikka en pysty aivan keksimään, mistä. Se suomenruotsalaisten koodinvaihdossa onkin niin kiinnostavaa: se on ulkopuoliselle niin randomia, tehdäkseni tässä lopuksi koodinvaihdon.

Mainokset

Tietoja Anni Jääskeläinen

Kirjoittaja on kiinnostunut kielestä ja musiikista ja kielen ja musiikin mahdollisesta suhteesta (muna ja kana, tiedättehän) ja käyttää blogia areenana pohdiskeluihinsa. Kirjoittaja saattaa tehdä myös syrjähdyksiä muihin aiheisiin, kuten kissoihin ja tursaisiin.
Kategoria(t): Ei kategoriaa Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Kansallisen koodinvaihdon erikoisuuksia

  1. Thomas W sanoo:

    ”- Alltså juttun e ju den, att det e liksom emellanåt helt järkyttävää att lyssna på hur nutidens ungdom i all sin viattomuus uttrycker sej på svenska. Kreativt e det väl nog, men i mina öron låter de inte speciellt siistigt utan ganska nolot.”

    Kiinnostavaa. En oo aikaisemmin ajatellut kuvailemasi ilmiötä koodinvaihtona. Lähinnä huonona kielenkäyttönä jota pitäisi jotenkin paheksua. Ainakin vähän. Mutta joka kuitenkin toimii luontevasti ja kivuttomasti arkikielenkäytössä puhuttuna.

    Koodinvaihto voi johtua varmaan siitäkin, että sen vieraskielisen ilmaisun käyttö, vaikka se on ns väärin, tuntuu luontevammalta ja jotenkin sopii paremmin puhuttuun lauseeseen. Oikean, tässä tapauksessa oikeaoppisen ruotsinkielisen ilmaisun käyttö, saattaa tuntua jotenkin liian hienolta ja monimutkaiselta. Tärkeintä on kuitenkin että se varsinainen viesti välittyy osapuolten kesken.

  2. Heh, kiinnostava ja hauska kommentti, ja esimerkki puhuu puolestaan 🙂 Itse en ole ajatellut tuota tyyliä missään nimessä ”huonona kielenä”, mutta niin varmaan monet ruotsinkieliset sen voivat nähdä… Ajatus siitä, että ”oikean” ilmaisun käyttö voisi olla liian hienoa tai monimutkaista, on kiinnostava… kyllä tavalla voi hyvinkin olla jotain tekemistä tyylin valinnan kanssa.

  3. Nina L sanoo:

    Tää on mulle joo äärettömän kiinnostavaa! Sanoisin, että koodinvaihdolla myös vahvistetaan keskustelijoiden yhteenkuuluvuutta – vaikka se vaikuttaa randomilta, se suhteutetaan tarkasti
    kuuijakuntaan (koska olis ihan tyhmää, jos ne ei tajuiskaan) ja sillä tavalla luodaan ”omaa yhteistä kieltä”

  4. Hyvä kommentti!! (Anteeksi viivästynyt vastaus.) Tuosta varmaan juuri on kyse: oikea yleisö tajuaa. Jaettuus. Ollaan kommunikoinnin ytimessä. Ja ihmisyyden. Se on syy tutkia kieltä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s