Ajankohtaista sanasemantiikkaa

Tässä kirjoituksessa pohdin eräitä sanoja, joita mietin kesän aikana. Juttu vastaa itse asiassa perinteistä ”Mitä tein kesälomalla”-ainetta, kuten asiallista onkin tässä vaiheessa vuodenkiertoa. Eli siis. Mitä tein kesälomalla:

Pörrinkäinen. Puutarhassa kasvaa rutkasti niin kutsuttuja perhoskasveja eli kasveja, jotka houkuttavat hyönteisiä, ja meillä ne ovat olleet koko kesän aivan täynnä varsinkin erilajisia kimalaisia – perhoset ovat selvästi vähemmistönä. Varsinkin pajuangervossa, iisopissa ja sitruunakissanmintuissa on pörrännyt kaikenlaista pörisijää kosolti, mustanaan (ette usko sitä määrää). Päivähuviani on ollut vain kyyköttää katselemassa pörrinkäisten puuhia kukissa: miten värimintun kukka taipuu, kun pörrinkäinen ottaa siitä kiinni, miten pontevasti kimalaisen on tungettava itseään, että saa pungerrettua kerrottuun salkoruusun kukkaan (ovat tiiviitä), miten mustat pikku koppakuoriaiset parveilevat daalioiden keskuksessa ja jotenkin roikkuvat heteistä, miten mustasta salkoruususta varisee siitepölyä pörrinkäisen selkään. Yhdessä erilaisia kimalaisia sekä kukkakärpäsiä ja muita kukissa peuhaavia hyönteisiä onkin nimitetty täällä pörrinkäisiksi. Olen pitkään halunnut kasvattaa mehiläisiä, mutta olen vähän huolissani: miten sitten käy runsaan pörrinkäiskannan? Syrjäyttäisivätkö mehiläiset jo olemassa olevat kotikimalaiset ynnä muut surraajat? Tästä täytyy ottaa selvää.

Matonen. Minulla oli muutama viikko sitten uusi merkittävä kohtaaminen. Tapasin metsäjärvellä, jossa käyn uimassa, rantakäärmeen. Palaset loksahtelivat kohdalleen. Vanha kansa on tietenkin hyysännyt rantakäärmeitä (eli ”tarhakäärmeitä”, latinaksi Natrix natrix), ei kyitä, kuten huolissani pelkäsin, ja juuri rantakäärme on se kaveri, jolle on huudettu esimerkiksi Lemillä huil vilk huil vilk, kun sitä on kutsuttu maidolle (ks. aiempaa kirjoitusta Höpsispuikula ja muuta hyödyllistä). (Eihän kukaan halua kyytä pihalleen. Tämä on niin itsestään selvä asia, että en tajua, miksi en heti tajunnut, että kyseessä olivat rantakäärmeet.)

Näin se kävi: Uin lammella. Rantakäärme polski vastakkaiseen suuntaan. Se oli oikein sievä, ui pää sirosti veden pinnan yläpuolella, häntä kauniisti vatkaten veden alla. Tervehdin sitä, ja se selvästi huomioi minut. Se vilkaisi minua ja lipoi kieltään, ilmeisesti haistellen. Selkeästi nyökkäsi. Käärme jatkoi matkaansa omaan suuntaansa, minä uin omaani.

Kohtaaminen oli hyvin ilahduttava. Aloin miettiä, miten vanha kansa on oikein saanut rantakäärmeitä onnea tuoviksi elättikäärmeiksi, kun eihän niitä juuri näekään. Sitten mennä päivänä, kun kasasin halkoja, tapasin rantakäärmeen kallioltani paistattamassa päivää. Meillä oli ikävä kyllä huonohko ensikohtaaminen, koska meinasin jyrätä käärmeen kottikärryillä. Käärme lähti säikähtäneenä luikertamaan aitan alle ja minä huhuilin sille anteeksipyyntöjä. Vein sille kokeeksi vähän maustamatonta jugurttia (kun ei ollut maitoa), vaikka edelleen epäilen vahvasti maitotuotteiden sopivuutta käärmeille. Kutsuin käärmettä ikään kuin tribuuttina vanhalle kansalle matoseksi. Käärme ei vielä ole lämmennyt lahjomiselle, mutta katsotaan, miten käy.

Mato on kiinnostava sana – kansa on nimittänyt madoksi ihan mitä tahansa vähänkin matomaista olentoa: kastematoja, toukkia, kuten vattumatoja, käärmeitä, sisäloisia. Perusmato on tietysti kastemato, mutta mikä minä olen kansan nimeämistä arvostelemaan, olkoot vain kaikki matoja. Ja minusta matonen on ihan herttainen nimitys esimerkiksi lemmikkikäärmeelle, ei lainkaan alentava.

Sellakkapolituuri. Olen korjaillut ikkunoita kesällä, ja eräs aine, jota siinä käytetään, on nimeltään sellakkapolituuri. Sana jäi pyörimään päähäni päiväkausiksi ja pullahteli sieltä odottamatta, säpsäyttäen: ”Sellakkapolituuri!” Hieno sana. Otin asiasta selvää. Sellakka on eräänlaista lakkaa, jota hyönteiset tuottavat. Lainaan Wikipediaa: ”Sellakka (vanh. myös šellakka < shell lac ’lakka ohuina levyinä’) on orgaaninen polymeeri ja hartsi, jota saadaan Kaakkois-Aasian ja Intian itäisten osien metsissä elävästä Kerria lacca -hyönteisnaaraan munakoteloidensa suojaksi erittämästä hauraasta aineesta.” Tämän perusteella sanan lakka etymologia näyttäytyy aika selvänä, eikö? Mutta onneksi aine ei sentään ole ötökkää itseään vaan sen tuottamaa, ja se kerätään kasvien pinnalta.

Entäpä polituuri? Sekin on mielenkiintoinen. Lainaan taas Wikipediaa: ”Puusepänlakka (vanh. myös polituuri tai pulituuri < ruots. polityr < lat. politura ’kiilto’) on yleisnimike pintakäsittelyn viimeistelyyn käytetyille kiillotusnesteille.” Mutta tiesittekö tätä (edelleen Wikipediasta): ”Alkoholistit tapasivat erottaa liuoksesta sellakan käyttääkseen spriitä päihteenä. Pulituuriin liuotettiin suolaa, pulloa ravistettiin, ja näin lakka putosi sakkana pohjalle, jättäen juomakelpoisen pirtun pintaan. Tästä tavasta sai alkunsa nimitys ’puliukko’”. Kiehtovaa! Ja tämä on erityisen kiinnostavaa siksi, että sellakkapolituurin levittämistä varten kaadoin ainetta lasiin, joka muistutti lähinnä viskilasia. Kuivuttuaan lasin pohjalle loppu sellakasta näytti oikeastaan aika lailla – no, viskiltä.

Kitinvärinen (ynnä muita värimaailman ihmeitä). Olen miettinyt värejä ja niiden eri nimityksiä eri kielillä. Tämä on todella hämmästyttävän kiinnostava aihe, josta päästään oikeastaan kaikkeen – väreihin, niiden tuottamisen historiaan ja nykyisyyteen ja tietysti nimityksiin. (Lainasin juuri pigmenttejä käsittelevän kirjan kirjastosta, mutta en ole vielä ehtinyt lukaista sitä.) Kitti on väri, joka sopii itselleni ehkä kaikkein huonoiten, kenties vahvan violetin (eli eräänlaisen purppuran) ohella: se on ikävä, harmaaseen taittava vaalea beessi, joka tekee sairaan näköiseksi. Oli ravistelevaa käsitellä ikkunoiden korjaamisen yhteydessä myös pellavaöljykittiä, koska sehän oli – kitinväristä! Näin se maailma avartuu.

Toinen väri, josta olen kiinnostunut, on väri, jota englannissa kutsutaan nimellä teal. Teal on yleensä tummahko vihreänsininen, mutta kyllä sitä monesti käytetään vaaleammistakin sävyistä ja myös selvästi enemmän vihreistä sävyistä. Suomessa vastaavasta väristä käytetään usein nimitystä petrolinsininen, tai joskus jopa petrolinvihreä, kun mennään selvemmin sävyssä vihreän suuntaan. Myös englannissa on kuitenkin olemassa väri petrol blue. Silti se, mikä on englannissa useammin teal, on juuri suomen petrolinsininen – petrol blue taas saattaa olla harmaampi. Saattaa kyllä petrolinsininenkin olla harmahtava. (Olen todella kyllästynyt petrolinsinisiin vaatteisiini.)

(Sivumennen: Eräs kiehtova väri on nimeltään eau de Nile eli ’Niilin vesi’, nimensä mukaisesti hieman luiru hyvin vaalea sinivihreä, jossa on harmahtavuuden lisäksi myös heleyttä. Vanha lempivärini puolestaan on napolinkeltainen, joka taas on jotenkin aavistuksen homeinen keltainen mutta hyvin klassisen, hyvää makua osoittavan ja ehdottoman äveriään värinen. Napolinkeltaisenkin väri kyllä vaihtelee hämmästyttävästi, ja joskus värin kuvataan taittavan ruusunpunaiseen. Oma – ja tietenkin oikea – käsitykseni napolinkeltaisesta on peräisin vanhasta meillä olleesta öljyväriputkilosta.)

On tunnettu juttu, että eri kielten värien kattamat alat ovat erilaisia, ja ne ovat erilaisia eri puhujillakin. Jollakin tietyllä nimellä kulkeva väri voi olla melkein mitä hyvänsä. Tietenkin värit myös vaihtelevat valon ja ympäristönsä mukaan, mikä mutkistaa asiaa. Eri kielten ihan oikeasta värivalikoimasta – jos jätetään toissijaiset nimitykset kuten niilinvesi pois – ja sen rakentumishierarkiasta löytyy aineistoa vaikka millä mitalla kielentutkimuksessa – klassikkoaihe, nääs. En mene nyt siihen. Mietin nimenomaan näitä oudompia värinnimiä. Esimerkiksi: millä perusteella petroli on tiettyä sinistä, tai sähkö sitten ilmeisesti sähkönsinistä? (Sähkönsininen kuitenkin tuntuu intuitiivisesti oikealta, sillä tavalla räsähtelevältä.)

Otin selvää tealista, ja itse asiassa se on helppo. Kävi ilmi, että teal on suoran suomennoksensa mukaan todellakin ’tavinvärinen’, eli väri saa nimityksensä tavi-linnun väriläikistä. Mutta mutta: tavin pää on ainakin omasta mielestäni vihreämpi kuin sen siipipeilit. Kumpaa väriä itse asiassa tarkoitetaan tavinvärisellä? Vai eikö se ole niin tarkkaa? Pitäisi olla. Siksi kai olinkin niin yllättynyt, että kitti todella oli kitinväristä. Siis nimenomaan kitinväristä, ei sinne päin, vaan täsmälleen.

Advertisements

Tietoja Anni Jääskeläinen

Kirjoittaja on kiinnostunut kielestä ja musiikista ja kielen ja musiikin mahdollisesta suhteesta (muna ja kana, tiedättehän) ja käyttää blogia areenana pohdiskeluihinsa. Kirjoittaja saattaa tehdä myös syrjähdyksiä muihin aiheisiin, kuten kissoihin ja tursaisiin.
Kategoria(t): kieli Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s