Kun saha alkaa puhua, eli intervention paikka – vanha kansa kuulee, osa II

Edellisessä kirjoituksessa käsittelin sitä, miten eläinten ääntelyitä on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston tallentamassa vanhan kansan perinteessä tulkittu ikään kuin ihmispuhetta muistuttavana jutteluna. Sen vielä ymmärtää, että eläinten ääntely katsotaan kommunikatiiviseksi ja kielellisen merkityksen omaavaksi – kommunikatiivista se onkin –, mutta jääkö se siihen. No ei jää.

Vanha kansa on nimittäin ”kuullut” puheenomaisia viestejä myös elottoman luonnon, esineiden ja asioiden tuottamissa äänissä. Luonnonäänistä on kuunneltu äänteitä tai sanarytmejä (sangen etäisesti) muistuttavia piirteitä, ja kuullut piirteet on onomatopoeettisesti tulkittu sanoiksi:

Kuivahöyryllä käyvät laivat vatkutti ennen: Koko kerän, tätä vettä, tästäkö, tästäkö. (SKS KRA. Kontiolahti. Laatikainen, Antti 23. 1937.)

Ku seppä takkoo ni kuuluu siältä yks ja sama: ”klimppi, klimppi, klimppi.” (SKS KRA. Vampula. Hongisto, Paavo 394. 1936.)

Miettyläisten lehmänkello laulaa: ”Tipu-lil-len, tipu-lil-len.” (SKS KRA. Laihia. Kotkanen, I. 86. 1936.)

Torpan Kirjaksen kello sanoi: ”Nälk, nälk, nälk.” (SKS KRA.  Kalanti. KRK. K. Valo 118.)

Huolestuttavaa on se, miten synkkiä viestejä kansa on alkanut kuulla metsien ja mökkien hiljaisuudessa. Nämä luonnonäänten tulkinnat toimivat oikeastaan kuin jokin auditiivinen Rorschach-testi:

Olkityyny hokee omistajalleen: Hirtä ihtes, hirtä ihtes, lopeta, lopeta! (SKS KRA. Vesanto. Karhu, A. 2874. 1936.)

Vanhat puurattaiset vesimyllyt sanoivat käydessään: Tat, tat, tat, Mä tapa sun, mä tapa sun, mä tapa sun.” (SKS KRA. Kuusjoki. Rannikko. Paavo Johannes, 54. 1938.)

Ensin panee viulu pim pim pim, sitte saa-a-ta-nat, saa-a-ta-nat. Sillä tavoin kutsuu se sarvipäitä kokoon. Ensin paukuttaa soittaja sormellaan kieliä, josta pim kuuluu. Sitte vetää hän käyrällä edes takaisin, josta saa-a-ta-nat kuuluu. (SKS KRA. Kertoi 25 vuotias J. Walppula, lukkari Juvalta. Kuuli liikkuessaan. Juva Väätänen, A. 139 1895.)

Huonosti viilattu saha panee: ”Tästäkö, tästäkö, hirtä itses, hirtä itses.” (SKS KRA. Ruskeala. Moilanen, Matti 519. – 1936.)

Aivan, eihän niitä äänilevyjä edes tarvitse ruveta kuuntelemaan takaperin – viestiä tulee ihan muutenkin. Varmasti päässä alkaa tapahtua kaikenlaista, kun samaa ääntä kuuntelee päivät pääksytyksin, esimerkiksi hiljaisessa metsässä.

Esimerkkejä lukiessa tuntuu, että maailma on ollut niin sietämättömän hiljainen ja myös niin vähän kansoitettu, että merkityksellistä viestintää on vain väkisinkin alettu kuulla niissä vähissä äänissä, joita ylipäänsä kuulee. – Näinä ipodien aikoina tästä ei varmasti ole vaaraa. On muuten tosiasia, että liiallinen hiljaisuus, myös kuuroutumisen seurauksena, voi johtaa hallusinaatioihin – ihmisen kuulojärjestelmä ei kestä yhtäkkistä hiljaisuutta vaan haluaa harjoittaa itseään alkamalla ”kuulla” asioita. Esimerkkejä tästä kertoo Oliver Sacks musiikillisia hallusinaatioita käsittelevässä luvussa klassikkokirjassaan Musicophilia.

”Viestien” tulkinta ei hätkähdyttävää kyllä oikeastaan jää edes pelkästään äänten tulkitsemiseen, vaan vastaavasti myös liikkeen rytmistä vaikutelmaa on tulkittu kuin sanoina, ja usein liikkeen rytmi edustuu tarkoitusperiin sopivasti valittuna sanarytminä. Tämä ei sinänsä ole ihmeellistä, sillä liikkeessä on kyseessä rytminen ilmiö siinä missä puheessakin ja muissa toistuvissa äänissä, kaikkein selvimmin musiikissa, ja liikerytmiä, esimerkiksi tanssiaskeleita, on aivan tavallista jäljitellä esimerkiksi imitatiiveilla: tam-ta-dam-tam-tam, piruetti, ja pam!

Liikevaikutelma on sanallistettu esimerkiksi seuraavassa suositussa kaskussa, josta on paljon toisintoja:

Oli muuan aviopari. Kumpikin aviopuoliso ontui. Mies ontui toiselle puolelle, vaimo molemmille puolille. Heidän yhdessä kulkemisestansa tekaistiin seuraava kasku. Mies sanoi harvakseen ”Kadun kauppaani. Kadun kauppaani.” Vaimo sanoi puolta taajempaan: ”Se on tehty kun tehty. Se on tehty kun tehty.” (SKS KRA. Tampere. Siren, Teodor. 9. 1904.)

Ontuvien tai muuten erikoisesti liikkuvien ihmisten liikkumista – mikäs sen kohteliaampaa – on ivattu varsin paljon tällaisilla ”kuulemisilla”. Tässä muutama muu esimerkki:

Ontuvan liikkeet: Tästäkö, tästäkö? (SKS KRA. Längelmäki, Juusela, Edla 42. 1936.)

Ontuvan liikkeet: ”Luntsin läntsin, luntsin läntsin”. (SKS KRA. Sortavalan poit. Pakarinen, Antti 25. 1936.)

Velton ihmisen käyntiliike sanoo: ”Fletkun, fletkun.” (Fletkua = heilua). (SKS KRA. Lapväärti. Railonsalo, Artteri 836. – 1936.)

 

Mainokset

Tietoja Anni Jääskeläinen

Kirjoittaja on kiinnostunut kielestä ja musiikista ja kielen ja musiikin mahdollisesta suhteesta (muna ja kana, tiedättehän) ja käyttää blogia areenana pohdiskeluihinsa. Kirjoittaja saattaa tehdä myös syrjähdyksiä muihin aiheisiin, kuten kissoihin ja tursaisiin.
Kategoria(t): kieli Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s