Työkaluja

Ihmisen eräänä tunnusmerkkinä on tunnetusti työkalujen käyttö. – Tosin eräät eläimetkin, kuten simpanssit ja eräät linnut, käyttävät työkaluja. (Katsoin taannoin dokumenttia, jossa jonkin sortin varislinnut väsäsivät todella kehittyneitä tikkuja erilaisiin kopelointitarkoituksiin.)

Ihmisillä on työkaluja aivan joka tarkoitukseen. Jos on työ tai tehtävä, joka tarvitsee tehdä, voi olla varma, että siihen on työkalu. Monesti on työkaluja, joiden ei tiennyt olevan olemassakaan, kunnes sellainen tulee vastaan, ja samalla tajuaa, miten tajuttoman hyödyllinen se on – kuten Saumamestari-saumaussarja neljällä kumilastalla ja 16 eri profiililla, ”Erinomainen työväline joustaviin saumauksiin!”, jonka ostin viime kesänä. (Sivumennen: Säilykepurkki kehitettiin jo vuonna 1772, mutta säilykepurkin avaaja patentoitiin vasta vuonna 1855 Englannissa ja 1858 Amerikassa. Etikettiäkään ne eivät keksineet heti käyttää. Ilmeisesti avattiin aluksi sitten joko sikanautaa tai hedelmää – kuka tietää – puukolla ja nuijalla.)

Itselleni uudehko työkalututtavuus on ollut helminauhan tekemiseen tarkoitettu halkinainen neula; tavallisen neulan silmä estää neulaa menemästä helmestä läpi, kun taas halkinainen neula on mahdollisimman litteä. Toisaalta unelmoin Fiskarsin luksusperennalapiosta, jossa on saarnipuinen kahva ja punainen lapa ja niiden tuomana tuplahinta.

Oikean työkalun valinta on erittäin tärkeää. Itse asiassa vakavasti otettavat käsityöläiset alkavat monesti urakan tekemällä omat työkalunsa: jos on vaikkapa korjattava oven maalipinta, ensin mietitään, millainen profiili kunnostettavassa ovessa on ja sitten sorvataan oikeankokoinen ja -kulmainen kaavin. Ammattitaitoa on siis myös etsiä, rakentaa ja valita työkaluluja.

Todella tajusin järisyttävän vahvasti yhteyden: On myös henkisiä ja älyllisiä työkaluja. Aivan samaan tapaan kuin käsityöläiset ja eri asioita vakavissaan rakentelevat ihmiset valmistavat ensin omat työkalunsa, samaan tapaan tieteen tekijän tai ajattelijan on ensin valmistettava omat työkalunsa: teoria ja käsitteet. On etsittävä tai mietittävä ne valmiiksi; niiden on tietenkin oltava sellaiset, että ne sopivat aiheen käsittelyyn ja selviävät siitä parhain mahdollisin tuloksin. Tämä ei missään nimessä ole kielikuva, vaan ajattelijoiden teoriat ovat ihan todella työkaluja. Työkalun oikea valinta on lopputuloksen kannalta yhtä tärkeää kuin kaavintaan sorvaavalla korjaajalla.

Tietenkin muillakin henkisen työn tekijöillä on aineettomat työkalunsa. Kun sävelkieli oli ennen vanhaan säännellympää, säveltäjillä oli aivan konventionaalisia henkisiä työkaluja, taitoja esimerkiksi käsitellä vastaääniä oikealla tavalla tai sorvata melodiaan koristeet tyylinmukaisesti – säveltäjiä pidettiinkin käsityöläisinä.

Joskus sitä tahtoo unohtaa, että ajattelijan kaikkein tärkeimmät työkalut, teoriat ja käsitteet, on valittava hyvin ja teroitettava terävimmilleen. Sitä toivoisi olevansa nopeampi, mutta käsitteet on selvitettävä itselleen yksiselitteisesti ja tarkistettava niitä vastaavat termit. Ne on mieluiten kirjoitettava muistiin, ei vain hatarasti mietittävä (ellei ole poikkeuksellisen tarkka ja hyvämuistinen ajattelija, itse en ole). Se vie aikaa.

Välillä väärä teoria tai metodi tappaa ajattelun ja estää saamasta oleellisinta selville. Teoria on oikeastaan työkaluvarasto ja rakennuspiirustukset, ei vain yksi väline. Joskus voi selvästi tuntea, miten teoria ohjaa, jopa kahlitsee. Mutta samalla teoria on tukikeppi ja raamit – ilman teoriaa tutkimus tai ajatusrakennelma on vain levällään. Tutkija joka väittää tekevänsä teoriavapaata tutkimusta, ei vain tunne teoriaansa. Siksi tutkittavaa ja ajateltavaa asiaa on ensin vähän tunnusteltava – joskus melko pitkällekin –, jotta tietää, millaisia työkaluja tulee tarvitsemaan. Voi olla, että tutkimus ei etene, jos valitut työkalut eivät yksinkertaisesti sovi siihen. Tämä ei ole mitenkään harvinaista; teoria ohjaa tiedettä enemmän kuin mikään suti maalaria. Joskus kannattaa etsiä henkisiä työkaluja kokonaan toisilta aloilta – se tuoreuttaa ja auttaa näkemään tavanomaiset raaminsa, jos ei muuta. Mikään henkinen ei kehity, ellei henkisiä työkaluja myös uudista. Musiikkikaan ei jäänyt barokkiin.

Yksi teorian ja myös metodin testi on, miten hyvin sen avulla selvitään mahdollisimman erilaisista tutkimuskohteista – sopiiko se vain simppelimpiin, valmiiksi ajateltuihin juttuihin, vai onko se käyttökelpoinen myös laajemmissa, vaativammissa ja aivan uusissa ongelmissa? – Sveitsin armeijan linkkuveitsi on monipuolisempi kuin pelkkä purkinavaaja, mutta joskus ne tietysti suoriutuvat samastakin työstä.

Olen miettinyt tätä, koska olen tajunnut, että tarvitaan erikoisvälineitä esimerkiksi musiikin merkityksen tasojen kuvaamiseen ja esimerkiksi eläimille puhumisen selvittelemiseen, joista olen kiinnostunut. Merkitystä on monenlaista, mikä on tietysti selvä asia, mutta tuon tosiasian koherentti kuvaaminen onkin hankalampi juttu. Siksi olen käyttänyt aikaa välillä turhauttavaan opiskeluun ja teorioiden tunnusteluun – yritän löytää työkaluni.

Mainokset

Tietoja Anni Jääskeläinen

Kirjoittaja on kiinnostunut kielestä ja musiikista ja kielen ja musiikin mahdollisesta suhteesta (muna ja kana, tiedättehän) ja käyttää blogia areenana pohdiskeluihinsa. Kirjoittaja saattaa tehdä myös syrjähdyksiä muihin aiheisiin, kuten kissoihin ja tursaisiin.
Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s